Tavoitteena suljettu materiaalin kierto
Durat Kierto -palvelun tavoitteena on taata tuotteille mahdollisimman pitkä elinkaari ja varmistaa suljettu materiaalin kierto. Ensisijainen keino elinkaaren pidentämiseen on kunnostaa käytöstä poistuvat Durat-kalusteet ja myydä ne Kierto-tuotteina uuteen kohteeseen. Ostamme takaisin kaikki vanhat, käytöstä poistuvat Durat-kalusteet. Käytetyistä kalusteita maksetaan viisi prosenttia niiden myyntihinnasta.
Jos palautuvat tuotteet ovat sellaisia, että ne kunnostamalla ja mahdollisesti pienillä mittamuutoksilla sopivat uuteen kohteeseen, niihin hiotaan uusi pinta, sahataan haluttuun kokoon ja myydään verkkokaupan kautta edullisina Kierto-tuotteina. Kierto-kalusteiksi kelpaamattomat osat murskataan uuden levyn raaka-aineeksi.
Tuotannon hukkapalat talteen
Myymme kalustevalmistajille levyjä ja altaita, joista nämä työstävät kalusteita tilausten mukaan. Materiaalihävikin minimoimiseksi ja saavuttaaksemme tavoitteemme sataprosenttisesta kierrätyksestä, ostamme kalustevalmistajilta takaisin kaikki työstössä syntyvät ylijäämäpalat. Hukkapalat murskataan ja hyödynnetään uuden materiaalin raaka-aineena.
Vuonna 2022 ostimme kalustevalmistajilta takaisin 3035 kiloa leikkuujätepaloja. Niistä on saatu kierrätysgranulaattia noin 200 uuteen Durat-levyyn.
Myös Duratin oma puusepänverstas valmistaa mittatilauskalusteita. Sen työstöistä syntyvä materiaalijäämä hyödynnetään täysin jo nyt.
Palautuslaatikko tilauksen mukana
Kalustevalmistajille lähetetään levytilauksen yhteydessä pahvilaatikko, jonne Durat-materiaalin ylijäämät voi kerätä ja palauttaa ne Rymättylään tehtaallemme. Maksamme palautuksista 0,5 euroa kilolta.
Toimitusjohtaja Heikki Karppinen, Durat:
"Palautusmaksu alentaa mukavasti myös kalustevalmistajien loppulaskua. He saavat hinnan jätepaloista, eivätkä he joudu maksamaan niistä jätemaksuja. Palautusmaksun myötä haluamme ensisijaisesti varmistaa, että käyttökelpoista tavaraa ei päädy kaatopaikoille."
